Postaus 4

Kirjan lukukokemus oli kaiken kaikkiaan todella mukava. Kirjan aihe oli mielenkiintoinen, miljööt on kuvattu mielenkiintoisesti ja todentuntuisesti. Kirjan tapahtuma-aika vaihtelee mukavasti ja se tuo väriä tarinaan, kun tapahtumat eivät ole samassa ajassa.

Kirjan juoni etenee selkeästi ja siinä pysyy helposti kärryillä. Kirjassa on välillä takaumia henkilöiden elämästä. Kirjan henkilöt on kuvattu selkeästi ja välillä syvällisemminkin. Henkilöiden välisiä suhteita ja ajatuksia kerrotaan paljon ja laajasti, joten kerronta ei ole vain pintapuolista. Kirjassa käytetään kaikkia kertojatyyppejä. Kirjan tapahtumia kerrotaan useamman eri henkilön näkökulmasta, eikä vain päähenkilön. Tapahtumat on kerrottu laajasti ja tarkasti. Kirjan kieli on selkeää ja siinä käytetään paljon muita kieliä esimerkiksi joidenkin henkilöiden repliikeissä.

Kaiken kaikkiaan kirja oli selkeästi tehty, nuorille suunnattu seikkailukirja. Suosittelen kirjaa kaikille todentuntuisista seikkailusta pitäville.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *